
Tänään käynnistyi vihdoin Suomessakin julkinen nettidebatti Office Open XML:n soveltumisesta kansainväliseksi ISO-standardiksi. ITviikon uutisessa ovat vastakkain EFFI ry:n puheenjohtaja Tapani Tarvainen ja kannastaan vaikeneva valtion it-johtaja, Leena Honka.
Juttu on sinällään ihan kelpo ja asiallinen, mutta suurelle osalle aihe ei silti aukea.
Mistä ihmeen XML:stä ne taas riehuu?
Pari viikkoa sitten en itsekään olisi näistä formaatti-politikoinneista piitannut, mutta aiheeseen syventyminen on pakostakin herättänyt mielenkiintoni.
Erityisesti kiinnostaa se, kuinka tässä tapauksessa hyvin spesifinen teknologia, liike-elämän edut ja politiikka kietoutuvat toisiinsa erikoisissa mittasuhteissa ja valta-kamppailuissa.
Tiistaina haastatellessani Suomen Standardisoimisliitto SFS:n Open XML-asiantuntija Lassi Nirhamoa, tajusin kuinka vähän meillä on asiasta todellakin keskusteltu.
Vasta toukokuun lopulla SFS:n leipiin siirtynyt Nirhamo on joutunut uskomattoman tiukkaan tilanteeseen. Kesää vasten tietorakenne- ja standardiguru on päässyt sovittelijaksi, jossa osapuolina ovat Microsoft Ecmoineen, avoimen aatteen propellihatut, imagoherkät poliitikot ja sivussa pörräävät jutunkipeät toimittajat.
Soisi Lassille nyt edes hieman työrauhaa, lomailusta puhumattakaan.
Eilen aihetta sivuttiin myös moneen otteeseen COSS:in Avaa ja säästä -tapahtumassa, jossa puhujana olivat mm. Martti Karjalainen oikeusministeriöstä ja kansanedustaja Jyrki Kasvi.
Oikeusministeriön kanta tuli harvinaisen selväksi: ODF:ää sen olla pitää. Muutkin ministeriöt ovat avoimista ratkaisuista “positiivisesti kiinnostuneita”, kuten virkamiehet sanansa muotoilivat.
Itse en ole perillä poliittisten eufemismien nyansseista, joten jätän suosiosta tulkinnat väliin. Niitä saa jokainen tehdä vapaasti tykönänsä, kunhan COSS-videoinnit saadaan vähitellen Assemblix.netiin.
PS. Minulla ei ole mitään Microsoftia vastaan. Minulla ei ole myöskään mitään open source -propellihattuja vastaan. Lukeudun kumpaankin leiriin, sovellan kummankin teknologioita ja menetelmiä ristiin. Saittimme WAMP-ratkaisukaan ei varmasti miellytä ketään muuta paitsi hostaajaamme - mutta mitäpä tuosta. Jaa Ilari? No hän on nykyään jo paatunut Jobsilainen