Windows-koodaaja siirtyy Mac OS X:ään
Olen mieltänyt Applen vuosia graafikoiden ja videofriikkien hovitoimittajaksi. Linux ja Windows ovat olleet minusta koodaajille parempia ympäristöjä.
Viime aikoina Mac on alkanut kuitenkin vyöryä kehittäjämaailmaan. Windowsin elinkaaren mahalasku on saanut monet pohtimaan, olisiko 64-bittinen Unix-työasema eli Mac OS X sittenkin parempi työympäristö kuin sotkuisa Windows.
Päätin kohdata ennakkoluuloni ja hankin pari viikkoa sitten MacBook Pron.
Nyt yritän pikkuhiljaa totutella uuteen maailmaan. Toistaiseksi olen vielä aika kiinni Windows-maneereissa enkä vieläkään ymmärrä, miksei ikkunaa voi suurentaa muualta kuin oikeasta alakulmasta tai miksi Finderin kansiot ovat niin kömpelöitä (tosin vertailukohtana on Explorer-korvikkeena käyttämäni erityisen kätevä Directory Opus).
Video- ja kuvatyöskentely Macilla on kertaluokkaa sujuvampaa kuin PC:llä. Erilaiset koodekkiviritelmät prioriteetteineen ja hämärine ristiriitaisuuksineen ovat Windowsissa jotakin aivan käsittämätöntä.
Macin näppäimistö on minulle kuitenkin yhä myrkkyä - varsinkin koodausmielessä. Kaikki tutut erikoismerkit kuten pystyviiva, kenoviiva, aalto- ja hakasulut löytyvät täysin vierailla näppäinpainalluksilla (jos ylipäänsä löytyvät). Ei siinä mitään, jotkut ovat aivan loogisia - esimerkiksi keno- ja pystyviivahan ovat tavallaan kauttaviivan sukulaisia, joten ihan loogistahan niiden on sijaita saman perusnäppäilyn takana.
Ongelmana on vain se, että olen koodannut 25 vuotta aivan eri layoutilla, ja selkärankani on aika jäykkä oppimaan enää mitään uutta
No, ehkä vielä totun tähän. VMware Fusion auttaa onneksi pahimpien hetkien ylitse.